top of page

Tilannepäivitys

Päivitetty: 14. tammik. 2021

Ravintoloiden arki on muuttunut rajusti viimeisen kuukauden aikana. Koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset näkyvät monen ravintolan myynnissä ja Helsinki on aavemaisen tyhjä. Tilanne on kaikin puolin epävarma, ja ravintolat ja muut yritykset sinnittelevät parhaansa mukaan.


Green Hippo siirtyi pelkkään take-away ja Wolt-myyntiin jo noin kolme viikkoa sitten, eduskunnan päätöstä ennakoiden. Wolt-myynti on kasvanut viikko viikolta, kun myös asiakkaat totuttelevat uuteen arkeen. Take-away annoksia käydään yhä hakemassa, toki viranomaisten asetuksia noudattaen. Olemme kehittäneet Wolt-menua viikko viikolta ja lisänneet siihen aamupalatuotteita, uusia juomia ja erilaisia komboja. Kuulemme mielelämme palautetta siitä, miten voisimme edelleen kehittää toimintaamme Woltissa, koska toisin kuin moni ravintola, emme siellä ole toimineet aikaisemmin. Palaute on ollut pääosin hyvää, mutta meitä kiinnostaa aina kuulla palautetta valikoimaan ja laatuun liittyen.


Avasimme myös lahjakorttikaupan, josta asiakkaat voivat ostaa brunssilahjakortteja tai avoimia lahjakortteja. Lahjakortit toimivat erinomaisena tapana tukea ravintolaa, etenkin jos asut Woltin toimitusalueen ulkopuolella, mutta tiedät, että olet tulossa syömään meille vielä tänä vuonna. Lahjakortit toimivat myös hyvänä valmistujaislahjana. Kuulemme mielellämme myös palautetta lahjakorttivalikoimaan liittyen eli kerrothan, mikäli sieltä puuttuu jokin oleellinen lahjakortti tai toiminto!


Olemme tilanteesta huolimatta toiveikkaita ja optimistisia tulevaisuuden suhteen. Kehitämme kesäterassiamme ja suunnitelmissa on kaikkien aikojen kesä, kunhan pandemia ensin hellittää ja ihmisten tapaaminen on taas turvallista. Sitä odotamme varmasti kaikki 💚


Green Hippon kesäterassi. Terassi on täynnä ihmisiä aurinkoisena päivänä, tarjoilija tuo ruokaa pöytään.
Toivon mukaan kesä tuo mukanaan lisää tätä 💚

1 221 katselukertaa0 kommenttia
bottom of page